Faucher Yogi ET
isä: Kildare
Jerry
emä: Faucher Pardner Leitha VG88
emän isä: Pardner
syntynyt
9.2.2007
Yogi on ollut pienestä saakka todella lypsytyyppinen
ja kuivaluustoinen. Se on kuuluisaa kanadalaista Larra-perhettä.
Useita todella hyviä lehmiä tässä suvussa. Katso lisää
emän linkistä.
Yogi on Valtterin
lellikki, koska oli vasikkana hänen junnuvasikkansa. Lakeus 2007 –näytelyssä Valtteri esitti Yogin
”oikeassakin” kehässä ja voi sitä riemua kun tulivat ykkösiksi! Ja sen jälkeen championkehässä saivat varachampionin,
kyllä oli niin pojalla kuin äidilläkin tippa silmässä. Ensimmäistä kertaa championkehässä!
Yogi huuhdellaan kunhan ikää tulee tarpeeksi ja toivotaan paljon
alkioita, kun varauksiakin on jo.
Yogista
saimme vain 2 siirtokelpoista alkiota huuhtelussa. Toinen siirrettiin heti
tuoreena ja toinen odottaa pakkasessa sopivaa vastaanottajaa.
International
Ayrshire show:ssa Yogi
sijoittui 6. kun osallistujia oli 11.
Nyt Yogia on
siemennetty kahdesti Remingtonilla, toivotaan että
olisi tärpännyt.
Odotetaan
poikivan 20.3.09 Remington
14.3.09
Yogin
poikiminen on lähellä. Piti oikein tarkastuttaa vielä paria viikkoa sitten että
on tiine kun ei utaretta ole juuri mitään eikä vatsakaan ole kasvanut mitenkään
huomattavasti, mutta kyllä vasu on tulossa. Toivotaan että kaikki menee hyvin
poikimisessa ja pääsemme huuhtelemaan Yogia kevään aikana uudelleen.